Introduction
Olen Anne
Rautiainen-Holm ja asun perheeni kanssa
Pohjois-Pohjanmaalla. Minulla on pieneläinhoitajan koulutus sekä
eläintenhoitajan ammattitutkinto. Olen koulutukseltani myös FM. Tällä hetkellä työskentelen
pieneläinhoitajana eläinlääkäriasemalla.
Olen SKL:n, Suomen Tanskandoggi
(STD) Ry:n ja Suomen Koirankasvattajat
(SUKOKA) Ry:n jäsen. Olen vuosien varrella toiminut STD Ry:n
johtokunnassa, Rescue -toimikunnassa, Jalostustoimikunnassa sekä
Pohjois-Suomen Aluejaoston johtokunnassa. Olen ollut myös
perustamassa Kiimingin Koiraharrastajat Ry:tä sekä toiminut sen
johtokunnassa.
Haaveeni
keltaisesta tanskandogginartusta toteutui helmikuussa 1992, kun
menin katsomaan keltaista pentuetta. Naperot veivät
sydämen ja niin alkoi yhteinen taival tämän ihanan rodun kanssa. Dogit ovat kuuluneet elämääni siitä saakka, enkä päivääkään
vaihtaisi pois. Koiristani vuosien varrelta voit lukea lisää
näiltä sivuilta.
Sain kennelnimen
Chic Carelia`s vuonna 1998. Ensimmäinen pentue syntyi vuonna
2004. Olen suorittanut Kasvattajan perus- ja jatkokurssin. Ja
koska jalostusasiat kiinnostavat, plakkarissa ovat myös
jalostusneuvojan perus- ja jatkokurssin todistukset. Opiskelen
ja opin koko ajan lisää, sillä näissä asioissa ei koskaan tule
valmiiksi.
Onni on omistaa
Tanskandoggi, mieluiten vielä useampi :)!

My name is Anne Rautiainen-Holm. I live with my family in the
county of Kiiminki, in Northern Ostrobothnia. I have studied
natural sciences at the University of Oulu and I have also
education as a veterinary nurse. At the moment I work as a vet
tech at the veterinary station.
My dream of a fawn
great dane bitch became true in February 1992, when I went to
see my first dane. That little one stole my heart and kept it
ever since. From that day, great danes have been a very dear and
important part of my life. I got the kennel name Chic Carelia`s
in 1998. My first litter saw the day light in 2004. You can read
more about my danes and breeding work from these pages.
Happiness is - A
Great Dane :)!